torstai 6. maaliskuuta 2014

Psykedeelistä

Tämä sukkalanka oli haasteellinen. Värit on muhkeat, herkulliset, fantastiset...!! Mieheni nimesi nämä "Psykedeelisiksi sukiksi". Olkoon sitten niin. Haasteellisuus tuli siitä, etten tiennyt, mitä haluan langasta tehdä. Selasin malleja netistä monilta sivuilta ja mikään ei tuntunut oikealta. Törmäsin vahingossa sukkaohjeeseen, jossa oli 4o, 4n, joustin. Siitä se sitten lähti. Tein oikeinraitaan palmikon. Varressa nurjan raidan silmukat vähenevät matkan varrella neljästä kahteen, joten malli on hyvin tyköistuva. Toinen lankakerä olisi vielä lila - pinkki - vihreä - keltainen -raidoituksella. Sama ongelma sen kanssa, mitä ihmettä siitä tekisin...? Sukkia en ainakaan!

Lankana Schachenmayr Regia Fluormania Color, puikot 2,5.




Ohjeet: Luo 72 silmukkaa. Jaa tasaisesti neljälle puikolle, 18 joka puikolla. Tee kaksi kerrosta 4o, 4n joustinta siten, että aloitat 2n silmukalla. Kerros siis alkaa ja loppuu 2n silmukkaan. Kolmannella kerroksella aloita mallineule.
Palmikko: Ota 2s apupuikolle työn eteen. Kudo 2s oikein ja apupuikon 2s oikein. Toiseen sukkaan tee palmikko peilikuvana: Ota 2s apupuikolle työn taakse. Kudo 2s oikein ja apupuikon 2s oikein.
Kavennukset varressa: Kun aloitat neljättä kertaa palmikkomallikertaa niin tee kavennus jokaisessa nurjassa raidassa (2n yhteen) = 3n silmukkaa. Kun aloitat kahdeksatta kertaa palmikkomallikertaa tee kavennus jokaisessa nurjassa raidassa (2n yhteen) =2n silmukkaa.
Tee yhdeksän mallikertaa + kolme kerrosta 4o, 2n joustinta. Tässä kerros alkaa ja loppuu yhteen nurjaan silmukkaan.
Kantapää: Neulo 1 puikon silmukat 4 puikolle oikein. Käännä työ ja noulo kerros nurin. HUOM! Lisää tällä nurjalla kerroksella kaksi silmukkaa! Tee kantapää mieleiselläsi neuloksella. Itse käytin vahvennettua: joka toinen nosto ja joka toinen o. Nurjalla nurin. Tee sopiva määrä kerroksia kantalappuun. Itse toistin näitä kahta kerrosta 13 kertaa.
Kantapäänkavennukset: Jätä keskelle 10 silmukkaa. Sivuilta kavenna muut pois. Neulo 18s, nosta yksi neulomatta, neulo yksi oikein ja vedeä nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ. Nosta silmukka neulomatta, neulo 8s nurin, neulo 2s nurin yhteen. käännä työ. Nosta silmukka neulomatta. neulo 8s vahvennettua ja tee ylivetokavennus..... Jatka kunnes jäljellä on 10 s.
Kiila ja kavennukset: Poimi kantapään reunasta (jos teit 13 toistoa kantalappuun) 15s. neulo mallikertaa 2 ja 3 puikot. Poimi 15 s toisesta reunasta. Jaa silmukat puikolle: 1 on 20s, 2 ja 3 on 14s ja 4 on 20s. Neulo seuraavasti: 1 puikko, 18s oikein ja 2n. 2 ja 3 puikot mallikertaa, 4 puikko 2n ja 18s oikein. Tee silmukat tässä järjestyksessä. Aloita kavennukset. Kavenna aina joka toisella kerroksella 1 puikolla 2 viim. oikeaa silmukkaa ennen nurjia ja 4 puikolla kaksi ensimmäistä oikeaa silmukkaa nurjien jälkeen. 1 puikolla 2o yhteen. 4 puikolla ylivetokavennus. Tee kavennuksia joka toinen kerros kunnes joka puikolla on 14s.
Tee mallikertaa kunnes sukka peittää pikkuvarpaan. Tee vielä mallikerrasta viimeisen palmikon jälkeen muutama kerros 4o 2n neulosta 2 ja 3 puikolla. Itse tein n. 4krs.
Kärkikavennukset. Tee joka kerroksella kavennukset 1 ja 3 puikon lopussa ja 2 ja 4 puikon alussa.
1 ja 3 puikolla 2o yhteen, kun on kolme silmukkaa jäljellä. 2 ja 4 puikolla 1s oikein ja sitten ylivetokavennus. Tee nämä yhteensä 8 kertaa. Kudo vielä 1 puikko ja silmukoi loput silmukat.
Päätä hyvin!
Silmukointiohje:    http://teeitse.punomo.fi/cat/neulonta/tekniikka-ja-rakenne/silmukointi.html

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Vuosien takaa....

Olen ollut koko ikäni kova kutomaan. Parhaimmillaan suuritöisenkin villapaidan tekemiseen meni 2 - 3 viikkoa. Opin kutomaan ennen kouluun menoa, kun mummuni opetti minua. Sukkaa ja tumppua syntyi jo ala-asteella omiin tarpeisiin. Ensimmäinen villapaita valmistui, kun olin 11-vuotias. Paitoja olen tehnyt lukemattomia. Kymmeniä.... Menen laskuissa sekaisin, jos yritän niitä laskea, vaikka melkein kaikki kutomani muistankin. Paidoista vanhoiksi tai pieneksi käyneistä suurin osa on mennyt hyväntekeväisyyteen. Joskus lahjoitin Tampereella toimivalle alkoholistien tukipaikalle naisten vaatteita ja mukana oli paljon omatekemiä villapaitoja. Nyt kesällä muutettiin. Muutama vanha aarre tuli vielä mukana, mutta nyt nekin lähtivät kierrätyskeskuksen kautta jonnekin tai jollekin, joka tarvitsee. Kolmesta parhaimmasta nappasin kuvat, ennen paitojen hyvästelyitä!

Tämä on valmistunut, kun olin 16-vuotias. Malli on jostain Pirkkalehdestä tms. Lanka on kuitenkin 7 veljestä.

Tämä on saman kesän neuleita kuin edellinen. Muistan, kun olen nämä tehnyt. Malli myös jostain Pirkka-lehdestä tms. Lanka 7 veljestä.

Tämän mallin alkuperää en muista. Tämä on valmistunut vuotta tai kahta myöhemmin kuin kaksi muuta paitaa. Lanka 7-veljestä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Gifu

Uudessa Novitan lehdessä oli esittelyssä uudet Myboshi-langat. Värit houkuttelivat ja kysyinkin Novitalta sähköpostilla, saako näitä kaupoista. Vastauksena oli, että Prismat ja Sokos myy. Eräällä Prisman reissulla sitten törmäsin Myboshi-lankoihin. Harmi vaan, kun Prisma ei ollut hyllyttänyt niitä, vaan ne oli laitettu yhteen isoon sekavaan koriin, josta sai penkoa eri värejä... Hiukan harmitti siinä kohtaa, kun sopivia värejä oli hankalampi hakea, eikä löytynyt kaikkia ihanuuksia... Nooh. Pojalle kuitenkin syntyi Gifu-pipo neon keltaisesta, avokadosta, neon vihreästä ja mustasta. Virkkuukoukkuna oli vain nro 5, joka oli hiukan liian pieni tähän lankaan. Kotona, kun hokasin, etten omista nro:n 6 koukkua...! Pipo oli kuitenki saatava valmiiksi, joten virkkuukoukusta viis!! Ohje on hiukan muokkailtu pienempi koukku huomioiden. Enemmän puolipylväitä per. kerros, mitä on miehen pipossa oikeassa ohjeessa. Poika oli tyytyväinen! :) Se on pääasia!