maanantai 20. elokuuta 2012

Unisukat

Äitini tykkää nukkua villasukat jalassa ja kertoi, että vahat unisukat ovat menneet rikki. Hän pyysi minua neulomaan uudet polvipituiset unisukat. Lankana on Nalle aloevera-jojoba -lanka ja väri on Kukkaketo Anemone. Väri sopii äidilleni kuin nakutettu! Hän olikin mielissään, kun sai nähdä jo toisen sukan valmiina viimekerralla käydessään. Neuloin sukan säären muotoon. Hiukan aluksi lisäten ja sitten kaventaen, niin varsi on istuvampi, eikä toivon mukaan valahda nukkuessa nilkkaan. Taidanpa kutoa itselleni samanlaiset! Kauniita unia toivotellen.....

perjantai 17. elokuuta 2012

Muuta tuninkia!

Tekisin tällaista enemmänkin, jos olisi tilat. Kerrostalon parvekkeella kesäaikaan on vain äärimmäisen hankalaa. Kissa hankaloittaa maalaustöitä niin sisällä kuin ulkonakin! :-) Mutta jotain on saanut uniikkia aikaiseksi ihan vaan tuunamalla....
Jo kertaalleen tuunattu tuoli kaipasi ehostusta

Tuoli sai idean tekoturkiskankaasta

Väri on aivan mahtava!
Tuoli on kirppislöytö, josta tein itselleni työtuolin tietokonepöytäni ääreen.


Ennen

Jälkeen












Tarvitsin myös valaisimen... Tämä jalkalamppu löytyi roskiksesta. Mieheni pienellä avustuksella siitä syntyi tällainen jalkalamppu työpisteeseeni. Maalin väri on sama kuin tuolissa.



Hiottuna ja maalausta vaille

Rojektia...

Lopputulos!

Tarvitsin myös pienen ja näppärän pöydän. Se löytyikin huutonetin kautta. Ilmaiseksi! Hintaa oli peräti 1 sentti! Saatiin miehen kanssa pieni autoretki Saloon kauniina kesäpäivänä, kun haettiin pöytä. Eli bensan verran pöydästä sai maksaa. Maalin väri on myös sama kuin tuolissa ja pöydässä.  Nykyään pöytä on vaihtanut huoneen nurkkaa ja on nyt käytössä oikein päin! ;-D Eikä enää ole näin siisti, vaan on hautautunut kivasti kaiken pienen sälän alle. Silti viihdyn uniikissa työpisteessäni!

torstai 16. elokuuta 2012

Hyvän mielen sukat

Tänä kesänä osallistuin myös Hyvän Mielen Sukat -kampanjaan. Siihen neuloin kahdet sukat. Tytölle ja pojalle oman parin. Sukat annetaan tulevana jouluna pitkäaikaisista mielenterveysongelmista kärsiville nuorille, jotka ovat joutuneet olemaan pitkään sairaalahoidossa. Kampanjaan voit tutustua lisää sivultani löytyvän linkin kautta. Blogiluettelosta löydät Hyvän mielen sukat -blogilinkin! Käy kurkkaamassa, jos innostuit! Hyvää mieltä kaikille! :-)

maanantai 13. elokuuta 2012

Onnen sukat

Tänä kesänä osallistuin Onnen Sukat -kampanjaan, joka kerää itse tehtyjä punaisia villasukkia Tampereen TAYS:iin vastasyntyneille. Pari paria tuli tehtyä pikkusukkia pikkuisiin jalkoihin. Nyt ne vaan vielä pitäisi lähettää eteenpäin. Onnen Sukka -kampanjaan voi tutustua vielä paremmin sivuiltani löytyvän linkin "Onnen Sukat" tai "Onnensukkia pikkuvarpaille" -blogin  kautta!